Lue lisää: Kuka, mikä ja miksi tämä blogi?
Lue lukijoiden kommentteja Vieraskynä-palstalla
Voit kommentoida tai lähettää Artolle kysymyksiä sähköpostilla osoitteeseen tuire@spurtti.fi
Prologi: Kaikki alkoi polvivammasta
Lapin-vaelluksella vuonna 1990 minulta katkesi oikean polven etummainen ja sisimmäinen nivelside ja myös nivelkierukka repesi. Olimme Muotkatunturin alueella rinkka selässä ylittämässä puroa, ja jalkani jäi kaatuessa kahden kiven väliin jumiin. Kuulin, kuinka polvi rusahti. Olin vetämässä seurakunnan nuorten porukkaa useamman päivän mittaisella vaelluksella ja meneillään oli ensimmäinen päivä erämaassa, enkä halunnut keskeyttää nuorten retkeä. Otin särkylääkettä, tuin polven ilmastointiteipillä ja jatkoimme matkaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Reppua sentään ymmärsin keventää muulle porukalle.
Lapista palattuani pääsin saman tien korjausleikkaukseen, jonka jälkeen leikkaushaava kuitenkin tulehtui, sillä leikkauksen yhteydessä tehdyssä ihokarvojen poistossa syntyneessä haavasta kudoksiin oli päässyt bakteeri. Polveen tehtiin parin kuukauden aikana pari puhdistusleikkausta, valitettavasti kuitenkin heikoin tuloksin. Tehty leikkaus oli lopulta pakko purkaa, sillä bakteeri oli päässyt pureutumaan eturistisiteen siirteeseen.
Vietin yhteensä kuusi viikkoa sairaalassa kiinni tippaletkussa. Sen vuoksi uskalsin mennä vasta parin vuoden jälkeen uudelleen leikkaukseen, joka tällä kertaa onnistui. Antibioottien havaittiin kuitenkin jo ohentaneen polven rustoa, vaikka juoksu onnistui korjatulla polvella vielä hyvin.
Polven alueelle jäi joka tapauksessa vahva arpikudos ja ohuet rustopinnat. Niistä huolimatta olen onnistunut pitämään polveni Bodybow-kaaren ja puolapuun avulla toimintakuntoisena ja lähes oireettomana. Viimeisten kolmen vuoden aikana en ole kuitenkaan pystynyt enää juoksemaan, sillä vaikka polvi oli edelleenkin lähes oireeton, rustot olivat kuluneet pois ja säteilivät vähäistä lepokipua. Päätimme yhdessä ortopedin kanssa, että nyt oli tullut aika tehdä polveen elämänlaatuleikkaus.
Elämä on. Jos tuota iholta karannutta bakteeria ei olisi ollut, en kirjoittaisi tätä blogia.
Oikeansuuntainen hallittu liike on lääke, jota annostellaan taidolla ja tiedolla. Tervetuloa seuraamaan ja oppimaan kuluvan vuoden 2024 ajan, miten leikkauksesta toivutaan mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti!
- viikko: Leikkaus ja ensimmäiset päivät sairaalassa
Päätös polven tekonivelen leikkauksesta oli siis tehty ja ajankohta oli sovittu. Ja – pakko tunnustaa – jännitti. Edelliset käyntini leikkauspöydällä 1990-luvun alussa olivat sen verran rankkoja kokemuksia. Lisäksi tiedän leikkauksista ehkä jopa liikaakin, sillä olen fysioterapeutin työssäni joutunut tutustumaan isoon määrään leikkaus- ja potilaskertomuksia myös polvinivelvammoista. Ja nyt minulla itselläni olisi edessä tämä elämänlaatuleikkaus. Päätin jättäytyä luottavaisena ammattilaisten hoidettavaksi.
Edellisenä iltana kotona tein vaadittavat etukäteisvalmistelut. Illalla hörppy vettä ja unten maille. Sainkin hyvin unta ja nukuin rauhallisesti. Taisin kuitenkin olla aika hiljaista poikaa vaimon kyyditessä minut aamulla sairaalaan.
Vastaanotto sairaalassa oli kuitenkin asiantunteva ja koin olevani tervetullut. Tuskin ehdin viedä laukkuni potilashuoneeseeni kun minua jo vietiin leikattavaksi. Esilääkityksen vaikutuksesta en paljon tuullut maisemia katsoneeksi matkalla leikkaussaliin, missä minut nostettiin saman tien leikkauspöydälle. Muistan vielä, että anestesialääkäri kehotti ajattelemaan jotakin kivaa ja koputti minua ranteeseen, ja sitten olinkin jo unten mailla.
Heräämössä oli hieno havaita että hengissä ollaan. Polvessa oli iso laastari jonka alla olivat ilmeisesti metallihakaset. Kaikki oli siis hyvin.
Polvi ei tuntunut yhtään kipeältä ja oli jo vähän nälkäkin. Puudutuksen seurauksena alaraajoissa ei ollut vielä tuntoa.
Elintoiminnot käynnistyvät
Jossain vaiheessa minua kehotettiin pissaamaan – siis vaikka jaloissa ei ollut tuntoa. Tuumasta toimeen. Pystyasennossa kyynärsauvojen tukemana laitetaan sorsa jalkojen väliin ja toivotaan että virtsa alkaisi valua. Ei kuitenkaan tapahdu mitään.
Hoitaja seuraa vähän huvittuneena sivulta miehen touhuja. Takaisin makuulle ja sorsa uudestaan jalkojen väliin.
Tällä kertaa painellaan käsillä alavatsan alueelta – eikä mitään tuntoa edelleenkään. Mutta kun hetken perästä vilkaisee sorsaan, sillähän on jo keltaista nestettä pullo puolillaan – kenen lienee?
Hauska tunne nähdä pissaa pullossa, vaikka tunto ei ollut palautunut. Olin tosi onnellinen tuosta tunnottomasta tapahtumasta.
Suoli toimi vasta seuraavana iltana klo 17.00. Hassua että jotkut asiat muistaa ihan tarkasti. Ja ymmärrän ehkä taas vähän paremmin, miksi ihmisen perustoimintoja seurataan tälläisen erityisoperaationkin jälkeen. Perustoiminnot ovat arkea ja sen tärkeyttä.
Heti pystyyn ja liikkeelle
Potilas nostetaan jo leikkauspäivänä omaan huoneeseen päästyä jaloilleen. Ja kyllähän se polvi kestää, sillä siellä on nyt uusi ja ehjä nivel. Ja koska puudutuskin vielä vaikuttaa, niin ei tunnu edes kipua. Tästähän voisi lähteä kävelemään! Hoitaja kehottaa kuitenkin odottamaan vähän myöhemmälle iltaan tai seuraavaan aamuun.
Ja tosiaankin: kävely kyynärsauvojen tukemana sujui hyvin jo leikkauspäivän iltana. Seuraavana päivänä kokeilin takaperin kävelyä sauvoilla. Sekin onnistui, sillä olin sitä harjoitellut kotona jo ennen leikkausta. Suosittelen tätä liikettä leikkaukseen valmistautujille, sillä se on hyvä polven loppuojennuksen harjoitus.
Portaisiinkin minut vietiin samana päivänä, jolloin myös portaissa sivuttain kävely kaiteesta kiinni pitäen onnistui hyvin. Sitäkin kannattaa harjoitella jo etukäteen.
Turvotusta ja kipua vähentävä GameReady kylmäkompressiolaite oli todella hyvä ja miellyttävä toipumisen tehostaja. Pidin sitä sairaalassa 3 päivää ja vuokrasin sen vielä viikoksi kotikäyttöön. Käytin laitetta useamman kerran päivässä ja yökivun tullessa myös yöllä.
Minulla oli onnea sen suhteen, että vältyin näkyviltä mustelmilta ja isommilta verenpurkaumilta. Joitakin pienempiä mustelmia toki oli sivulla ja polvitaipeessa. Se ennusti nopeaa alkuvaiheen kuntoutusta.
2. Kotiutuminen
Kotoutumispäivän koittaessa olin sitä jo vähän odottanutkin, vaikka hoito sairaalassa oli erinomaista. Kaipasin myös kotiruokaa, sillä sairaalan annokset olivat mielestäni turhan kevyitä raavaalle miehelle.
Kotiuduin vaimon avustamana. Valtasin reteästi auton takapenkin, jotta sain jalan suoraksi. Kohti Keski-Uuttamaata -kiitos!
On kiva, kun joku on kotona huolehtimassa. Sitä oppi todella arvostamaan. Onni oli myös moottoroitu sänky, jonka kumpaakin päätyä pystyi nostamaan sopivaan asentoon. Jalalle ei tarvinnut rakentaa koroketta tyynyistä.
Kotiuduin, lepäsin ja söin – ja nukuin paljon.
Ensimmäiset kolme kotipäivää sujuivat tepastellen hakiessani tuntumaa sisätiloissa liikkumiseen. Ja jos istuin liian pitkään, niin polvi kyllä ilmoitti tarpeestaan päästä kohoasentoon.
Olin kiitollinen siitä, että sain olla kotona. Ja erityisen kiitollinen olin kannustusjoukoilleni kotimaisemissa siitä, että he patistivat minut leikkaukseen juuri nyt. Itse olisin ollut valmis vielä lykkäämään sitä tuonnemmaksi. On hyvä, että se on nyt tehty.
Olen täysin motivoitunut hoitamaan oman pestini kuntoutumisessa. Minustakin on tulossa nyt kokemusasiantuntija.
3. Ensimmäiset viikot kotona
No niin, kotona ollaan oltu toista viikkoa ja kyllä tämä runsas kotoilu vaatii jo vähän opettelemista. Ensimmäinen viikko meni lähinnä levätessä yötä päivää GameReady-kylmälaitteen kanssa. Otin petikaveristani kaiken irti antaen sillä leikkaushaavalle säännöllisin välein kylmähoitoa. Pakkasessa oli koko ajan valmiina uusi setti jääpaloja laitteen tarpeisiin. Suhteemme päättyi ensimmäisen toipilasviikon jälkeen ja läite lähti huollon jälkeen seuraavaan osoitteeseen. Mutta oli se kiva tuttavuus – voin suositella.
Elämä jatkui viikolla 2-3 edelleen kotioloissa leppoisasti pienin ja yhä kasvavin askelin. Terveyskeskuksesta lainatut suihkutuoli ja korotettu WC-pytyn kansi olivat ihan loistavat apuvälineet, jotka tarjosivat uskomattoman helpottavaa apua.
Aloitin hiljalleen polven kuntouttamisen. Merkiksi treenihetkestä puin päälleni treenivaatteet. Härkää oli otettava sarvista, vaikka tiesin, että ensimmäiset polven koukistukset olivat ne haastavimmat.
Toistelin itselleni ”Liike on lääke” – kannustinmantraa, jota olen työssäni jankuttanut myös asiakkaille. No onhan se.
Tein harjoituksia kokemusasiantuntija-vaimoni mielestä ehkä liikaakin. Kahden polvileikkauksen kokemuksella hän oli oikeassa, sillä siirryin treenin jälkeen melko nopeasti taas vaakatasoon vuoteeseeni, jalkopää kohotettuna. Se tuntui autuaalta.
Popsin kiltisti minulle määrätyt lääkkeet, jotka kolmesti päivässä otettuina pitivät kivun hyvin poissa. Jalka oli kyllä levoton öiseen aikaan. Erityisesti Iltaisin oli vaikea löytää hyvää asentoa, mutta aamuyö oli aina parempi.
Näin ne päivät kuluivat. Toipuminen tarjosi myös hyvän syyn pysähtyä ja vain olla.
4. Ulos teille ja poluille
Kun kävimme autolla jossakin, matkustin edelleen herraskaiseen tapaan takapenkillä, jonka valtasin kokonaan itselleni. Sinne pääsin peruuttamalla niin, että sain leikatun jalan suoraksi. Sen jälkeen esitin toivomuksen kohteeseen siirtymisestä.
Ensimmäinen pitempi reissu tehtiin leikkaushaavaa sitoneiden hakasten poistamiseksi. Se vasta olikin juhlaa, sillä kiristyksen tunne polvessa helpotti heti. Iloa tuotti myös ravintolalounas, jossa ihan itse sain valita noutopöydästä juuri haluamiani ruokia. Näistä pienistä asioista tulee kyllä uskomattoman hyvä olo! Minä kykenen, voin ja osaan!
Liikkumisen lisääntyessä havaitsin myös, että leikattu alaraaja, joka oli ennen leikkausta hieman toista lyhyempi, oli nyt palautunut entiseen mittaansa. Pituuseron tasoittumisen takia jouduin jonkin aikaa kiinnittämään askellukseeni tarkempaa huomiota. Oletan, että muutoksen seurauksena leikatun jalan reiden ulko-osa oli sekin jonkin aikaa hyvin arka kosketukselle. Pariin viikkoon en pystynyt nukkumaan oikealla kyljellä ja reiden etu- ja sivuosaa piti hieroa päivittäin faskiatyyppisellä käsittelyllä. Onneksi se poisti kivun aina hetkeksi.
Aluksi ulkoilu rajoittui pelkästään siirtymiseen pihamaan yli kotiovelta autolle. Viikolla kolme halu reviirin laajentamiseen kasvoi niin suureksi, että sitä ei enää pidellyt mikään.
Koska kyynärsauvoilla liikkuminen oli jo helppoa sisätiloissa, niin se oli sitä myös ulkona. Hyvä ulkovarustus päälle, nastakengät ja piikit kyynärsauvoissa esiin. Ne pitivät miehen pystyssä. Ulkolenkeistä tulikin päivittäisiä, aluksi lähistön kävelyteillä töpötellen mutta pian jo metsän siimekseen.
Aika kului kuin siivillä askelten pidetessä lähimetsän lumisilla poluilla. Keuhkot täyttyivät raittiista ilmasta ja maailma aukeni jälleen. Suomen luonto on paras terapeutti ja kuntouttaja! Ulkoilma tekee aina hyvää niin mielelle kuin kokonaisvireydellekin. Ulos oli pakko päästä, vaikka väsymys olikin hyvin kokonaisvaltaista.
Turvonneesta polvesta kuuluu kävellessä naksuntaa aina kun jalan heilautti eteen. Se tuntuu vähän ikävältä, mutta eiköhän se poistu polven turvotuksen laskiessa. Piristystä ja virkistystä tuli yllättävästi myös säännöllisistä, vähintään aamuin ja illoin annettavista, suihkuista viileällä tai kylmällä vedellä. Haavanhoidollisestikin hyvä kylmä-kuuma-kylmä -vesisuihku oli sekin hyvä paikallishoito, joka vähensi selvästi kipua ja levottomuutta polven alueella.
Mieto saunakin oli jo sallittua – paluu lähes normaaliin elämään oli siis jo häämöttämässä.
5. Harjoitteista apua toipumiseen
Onneksi olin jo vähän ennakoidusti asentanut kotiinkin Bodybow-puolapuut ja siirrettävän riipuntatangon. Harjoituksellisesti ne avasivat myös kaltaiselleni pitkän linjan fyssarille päivittäin uusia maailmoja.
Sijoittamalla astinlaudan alimmalle puolalle ja nostamalla kädet puolapuulle pystyin jatkamaan kävelytyyppistä liikettä kevennettynä. Välillä leikattu polvi toimi laudalla tukijalkana, välillä liikkeen suorittajana. Myös kevennetty kyykky pitäen käsillä puolapuista kiinni, tuntui venyttävän polven seutua. Vaikka polvessa oli ensi alkuun metallihakaset, kevennetyt liikkeet olivat hyvin tehtävissä puolapuun ja laudan ja jopa Bodybow-kaaren avulla. Kun hakaset oli sitten poistettu, liike helpottui entisestään ja pystyin ohjaamaan liikettä paremmin.
Luottamus polven tukeen parani selvästi näiden harjoitusten ansiosta. Katso video näistä liikkeistä.
Jos sinulla ei ole kyseisiä välineitä kotonasi, hakeudu kuntosalille tai fysikaaliseen hoitolaitokseen jossa tämä välineistö on. Voit myös soveltaa vastaavia liikkeitä hyvällä käsituella kotonasi.
6. Viikot neljä ja viisi:
Kotoiluun on alkanut jo tottua. Hiljaa itsekseni mietiskelen, että tällaistako se eläkkeelle jääminen sitten mahtaa olla. Minulle kyllä muistutellaan, että eläkkeellähän olet ollut jo elokuusta lähtien ja tämä voisi olla tulevaa arkeasi. Onhan se niinkin mutta kun muuten tunnen itseni vielä työkykyiseksi – kunhan tämä polvi tästä kuntoutuu – haluan vielä päästä siihen kuntoon, että pystyn vielä työntekoon.
Toivon kuntoutuvani niin hyvin, että voin olla kokemusasiantuntija, joka on itse käynyt läpi tämän tekonivelen vaihtopolun alusta loppuun. On pakko tunnustaa, että siirtyminen fysioterapeutin roolista potilaaksi ei ole ollut ihan helppoa. Tiedän kyllä mitä pitäisi tehdä, mutta koska mitäkin ja kuinka paljon? Ja entäs jos teenkin liikaa? Mitä, miksi ja miten paljon liikun, kuntoutan ja harjoittelen – ja vielä miten? Nämä kysymykset pyörivät koko ajan mielessäni.
Syy siihen, että aloin kirjoittaa tätä blogia on halu kertoa, että tekonivelleikatun terveydenhuollon ammattilaisen mielessä pyörivät ihan samanlaiset ajatukset ja pelotkin kuin kellä tahansa muullakin leikkauksestaan toipuvalla.
Kukaan meistä ei ole yksin näiden ajatusten kanssa. Jos ne alkavat mietityttää liiaksi, saattaisi olla järkevää kilauttaa kaverille ja pyytää tätä käymään. Jutustelu auttaa aina. Ja voi myös pyytää häntä kyyditsemään sinut välitarkastukseen fyssarin tai tekonivelhoitajan vastaanotolle. Se ei ole ylireagointia. Niin tein minäkin: Tarkistutin leikkaushaavan viidennellä viikolla kollegallani ja pyysin häntä tekemään kevyen faskiakäsittelyn haavan reunoille – en kuitenkaan vielä haavan päältä. Kotona jatkoin ja lisäsin kylmä–kuuma–kylmä hoitoja suihkuttaen. Se toimii hyvin myös pienen kivun pikaisena lievittäjänä.
Tikkien poiston jälkeen liikkuminen ja luotto omaan polveen lisääntyivät muutenkin päivä päivältä ja viikko viikolta. Sen myötä kasvoivat mahdollisuudet vahvistaa sekä leikattua alaraajaa että koko kehoa. Uskalsin siirtää yhä isomman osan painosta leikatun polven varaan ja välillä jopa unohdin koko asian.
7. Viikot kuusi ja seitsemän:
Viikolla 6 vuorossa oli jälkitarkistus ja tapaaminen Ortonissa, jossa käytiin läpi vielä aikaisempaa tarkemmin leikkaus ja sen kriittiset vaiheet. Pääsin myös samalla esittämään monia ortopedisiä kysymyksiä, jotka olivat mieltäni askarruttaneet. Polveni oli ollut normaalia haastavampi leikattava aikaisemman polvivammani vuoksi.
Kaikki oli kyllä kunnossa, mutta harmittihan se ettei polvi vielä mennyt täydellisesti koukkuun. Olinko kenties harjoitellut liikaa? Joka tapauksessa koin tämän jälkitarkastuskäynnin todella hyväksi jo tässä vaiheessa, sillä kysymyksiä oli paljon – olihan kyse omasta polvesta. Keskustelu muistutti minua olemaan itselleni vähän armollisempi, sillä kukaan ei voi tätä paranemisen prosessia kovin paljoa nopeuttaa. Kannattaa toki harjoitella ja kehittää liikkuvuutta ja joustoa, mutta maltilla sekin kannattaa tehdä.
Suurin yksittäinen yllätys toipumisen aikana oli, kuinka paljon polven ojennusvoima oli heikentynyt. Ennen tikkien poistoa sekä voima että hallinta olivat heikkoja ja suorastaan surkeita verrattuna siihen, mitä ne olivat ennen leikkausta. Vastaavasti olin tyytyväinen, kun tuntemukset paranivat ja luottamus polven hallintaan kasvoi hakasten poiston jälkeisinä viikkoina. Alkoi tuntua siltä, että polvesta tosiaankin oli tulossa entistä parempi, vaikka en odottanutkaan sen tapahtuvan hetkessä.
Havaitsin myös, että polven kuntoutukseen ei riittänyt oma tietämys siitä, mitä missäkin vaiheessa pitää tehdä. Konsultoin kollegaani ja suuntasin myös kuntosalille tekemään kevyttä voimaharjoittelua. Yritin myös itse asettua asiakkaan asemaan, kuunnella itseäni ja tehdä niitä harjoituksia, joita aikaisemmin olin teettänyt potilailleni.
Laadin tarkemman harjoitussuunnitelman ja päätin aina kuntosalipäivien aamuna, minkälaista liikettä tarjoaisin sinä päivänä rakkaalle polvelleni. Silitin sitä, hieroin sen alueelle kosteusvoidetta ja kerroin sille että tästä tulee hyvä päivä. Toipumista ei kannata edistää tosikkomaisesti vaan mieluummin hymyssä suin.
Iltaisin käsittelin myös säännöllisesti haavan arpikudosta kevyin pyörivin liikkein arven reunoilta siten, että sain ihon liukumaan arven ympärillä paremmin. Tämä kevyt käsittely lisäsi myös yllättävästi joustoa koko nivelen ympärillä, mikä on ihan normaalin faskiakäsittelyn tulos. Yllätyin kyllä itsekin sen tehosta. Kireyden tunne polven yläosasta ja sivuilta hävisi hetkittäin jopa kokonaan, mutta toki palaten takaisin jonkin ajan kuluttua. Mutta nyt tiesin haluavani kokeilla, kuinka ja millä aikavälillä käsittelyn vaikutus lisääntyy.
8. Viikkojen 7-8 harjoitteet:
Kuntosalilla kokeilin manuaalista juoksumattoa, jossa pystyy itse säätämään vauhdin ja tehon. Se oli juhlaa! Pääsin jan kunnolla harjoittelun makuun. Tämähän tuntuu jo lähes normaalilta! Vierestä minua kuitenkin kehotettiin vielä malttamaan. Käyttäisin sanonnan ’pieni on kaunista’ sijasta vielä tässä vaiheessa sanontaa ’vähemmän on nyt enemmän’.
Koska pääsin kävelyliikkeen makuun kuntosalilla, karpaasin oli seuraavaksi päästävä korkkaamaan juuri satanut kevyt ja upottava lumihanki. Lumihankikävelynä kävelysauvojen tukemana osoittautui tehokkaksi ja hauskaksi harjoitteeksi, ensin kodin lähellä ja myöhemmin kauempana pellolla.
Karpaasiharjoituksilla hain luottamusta polveen sekä pyrin kasvattamaan polven loppuojennuksen voimaa. Ja kyllä se vaikutti juuri halutulla tavalla. Mutta toissijainen vaikutus eli uskallus ja luottamus omaan kävelemiseen jo hieman epätasaisellakin alustalla oli varmasti melkein yhtä tärkeä.
Polvien ei tässä harjoituksessa tarvitse mennä täysin suoraksi. Kannattaa myös vaihtaa kulkusuuntaa, sillä takaperin kävely helpottaa loppuojennusta. Tee sitä ensin sisällä eri askelpituuksilla ja sitten tuo se pikkuhiljaa mukaan ulkolenkeille ja jopa vain vähän upottavaan lumihankeen.
Kuntoutumiseni on näillä viikoilla jo edennyt siihen vaiheeseen, että välillä tosiaan unohdan jo olevani polvikuntoutuja. Mutta kyllä siitä minua muistutetaan viimeistään illan tultua. Kipulääkitystä olen voinut vähentää jo paljon, mutta jos harjoittelu on jonakin päivänä mennyt vähän överiksi, niin ennen nukkumaanmenoa on mentävä lääkekaapille ottamaan pieni annos kipulääkettä.
Voit kommentoida tai lähettää Artolle kysymyksiä sähköpostilla osoitteeseen tuire@spurtti.fi
9. Kuntoutus on myös arven käsittelyä
Kuntoutuksessa – ja erityisesti tekonivelkuntoutuksessa – pitää muistaa, että se on myös haavan ja arven hoitoa. Tässä kirjoituksessa keskityn erityisesti siihen.
Haavanhoitoon keskitytään heti kun sidos poistetaan eli noin 4-6 päivän jälkeen leikkauksesta. Polvessa on silloin vielä hakaset ja haavaa suihkutetaan kevyesti kylmä-kuuma-kylmä –vesisuihkutuksella.
Perinteinen haavanhoitoresepti toimii edelleen, olen tehnyt sitä koko ajan ja jatkan sitä edelleenkin suihkussa käydessäni. Se tuntuu hyvältä ja jos harjoittelusta on tullut pientä kipua, saan sen pois kuuma-kylmä -suihkulla. Kannattaa aloittaa kylmällä ja myös lopettaa kylmään. Voit kuitenkin ihan itse päättää, kuinka monta kertaa haluat vaihdella kylmän ja kuuman välillä.
Itseltäni hakaset on siis jo poistettu ja haava saanut levätä muutaman päivän. Nyt pääsen olemaan itse itselleni potilas. Toivon näistä vinkeistä olevan apua sinullekin – ainakin voit keskustella tästä oman hoitajasi tai fysioterapeuttisi kanssa. Ja mielellään kuulisin myös omista kokemuksistasi, esimerkiksi lähettämällä kommenttisi ja kysymyksesi sähköpostiosoitteeseen tuire@spurtti.fi
Olen huomannut potilastyössäni, että leikatun polven arven hoitoa käsitellään ja siihen opastetaan vain vähän. Potilaat ovat usein tulleet vastaanotolle vasta kolmen kuukauden jälkeen – eli ensimmäisen leikkauksen kontrollikäynnin jälkeen – eikä arpeen ole koskettu kertaakaan. Ja kokemuksesta voin sanoa, että jos arpea ei ole siihen mennessä käsitelty, se on usein kova ja joustamaton. Asiakas yleensä kertoo, että kukaan ei ole sanonut arven käsittelystä mitään, eikä hän ole itse uskaltanut siihen koskea.
Yleensä käsittelen hänen arpeaan – ja samalla opastan myös asiakasta käsittelemään sitä. Pienen opastuksen jälkeen asiakas pystyy yleensä käsittelemään arpeaan haavan reunoilta noin kaksi senttiä ulospäin ja kevyesti aloe vera – geeliä koko haavan alueelle levittäen.
Voit kommentoida tai lähettää Artolle kysymyksiä sähköpostilla osoitteeseen tuire@spurtti.fi
10. Paluu arkeen
Nyt on tullut aika puhkaista kupla ja aloittaa paluu normaaliin arkeen. Viimeisten kuukausien ajan olen saanut keskittyä polveen ja sen ympärillä oleviin tuntemuksiin. Se on ollut ihan hyvä kokemus: Elinpiirin pienennyttyä ymmärsin aikaisempaa paremmin läheisten merkityksen ja tärkeyden. Kiitos kaverit ja läheiset soitoista ja voinnin kyselyistä – kiitos, että välitätte!
Iso operaatio pysäyttää meidät kaikki, aiheuttaen pelkoa, tuntemuksia ja jopa epäilyksiä. Eteneekö tämä kuntoutus nyt niin kuin sen pitäisi edetä? Ja miten paljon polvi menee koukkuun tänään?
Koukistumisesta puhutaan paljon ja siihen keskitytään, mutta mielestäni yhtä tärkeätä on polven ojentuminen täyteen suoristumiseen. Ennen kaikkea sitä tarvitaan käveltäessä, jotta polvi saataisiin ojentumaan ja jalkaterä tukemaan rullauksellaan askeltamme. Tällaisia asioita olen pyöritellyt päässäni jatkuvasti.
Pehmeä lasku työelämään
Kun leikkauksesta oli kulunut yhdeksän viikkoa oli tosiaankin aika palata arkeen. Siitä tärkeä osa oli töihinpaluu, jota pehmensin tekemällä kuukauden ajan lyhyempää työpäivää. Omassa työssäni se onnistui helposti ajanvarausta muuttamalla.
Ratkaisu on tuntunut varsin hyvältä. Lyhensin työpäiviäni aamusta, sillä olen aamuisin vielä edelleenkin vähän hitaampi ja liikkeellelähtö vähän kestää. Pidensin myös ruokatuntia, jotta saan jalkani nostettua hetkeksi ylös lepoasentoon ja mahdollisesti otettua lyhyet päiväunet tai ainakin torkahduksen hoitopöydällä. Oli kiva olla itselleen armollinen ja vakuutella itselleni, että pienet päiväunet ovat tärkeä osa kuntoutumista.
Polvi oli näistä kevennyksistä huolimatta työpäivän jälkeen edelleen hieman lämmin ja turvoksissa. Kanssakuntoutujien kokemuksesta tiedän kuitenkin, että se on vielä ihan normaalia. Vältän edelleen pitkää istumista ja seisomista. Ja yöksi otan tulehduskipulääkkeen, jotta polven tuntemukset eivät häiritsisi yöunta.
Älä unohda kuntoutusta!
Arkeen paluu vähensi keskittymistä harjoitteluun ja kuntoutukseen. Siihen piti keskittyä ja muistutella itseään harjoittelun merkityksestä ja tärkeydestä kuntoutumiselle.
Minua väsyttää edelleenkin ja olen joutunut aikaistamaan nukkumaanmenoa. Sallin myös töiden jälkeen itselleni pienet päiväunet. Vasta sitten on ilta-aterian aika. Toki nämä myöhäiset päiväunet joskus vaikeuttavat unen saamista illalla.
Minulla on käytössä Oura-sormus, joka kehottaa ottamaan rauhallisesti. Niinpä!
Käyn edelleenkin kuntosalilla. Kevyet pumppaavat harjoitukset istumajalkaprässillä ja polkeminen kuntopyörällä lisäävät polven koukistusliikettä ja vähentävät selvästi myös turvotusta.
Toipumisen merkkipaaluja
Juuri tänään leikkauksesta on kolme kuukautta ja pystyn ajamaan kuntopyörällä ilman suurta kiristyksen tunnetta polvessa. Ja 2,5 kilometrin työmatkat olen kulkenut pyörällä jo kaksi viikkoa.
Tärkeä askel toipumisessa oli myös pääsy luistelemaan. Tein juuri ennen leikkausta retkiluistimilla Tuusulanjärvellä puolentoista tunnin lenkin ja nyt kolme kuukautta leikkauksesta tein sen uudelleen. Se oli minulle henkisesti iso asia. Mieleni on levollinen ja toiveikas ja tunne polvessa on erinomainen. Kiitos kevään ja luistavan jään!
Kuntoutuminen on kuitenkin vielä kesken, ja se vaatii malttia minultakin. Uudelle polvelle pitää antaa aikaa sopeutua ja kohdata uusia haasteita. Polven liikkuvuus ei edelleenkään ole niin hyvä kuin toivoisin, mutta onneksi kevät tuo lisää hyvää mieltä ja liikettä.
Bodybow ja ryhmäliikunta
Aloin ohjata Bodybow-jumpparyhmiä jo kahdeksannen viikon jälkeen leikkauksesta. Ohjaajana näytän liikkeet ja otan osaa harjoitteisiin vain maltilla. Polvessa on aina jumpan jälkeen kevyt olo mutta kehossa tuntuu väsymys. Toivoisin, että ryhmissäni liikkuvilla olisi sama tuntemus harjoituksen jälkeen. Sosiaalisuus ja ryhmässä harjoittelu ovat tärkeä osa myös kuntoutusta. Kukin tekee vointinsa mukaan. Siksi suosittelenkin palaamaan ryhmäharjoitteluun mahdollisimman pian – viimeistään silloin, kun normaali arki sujuu. Jos et ole vielä itse ajanut autoa, kaveri varmasti hakee sinut mielellään jumpalle, toinen toisistaan huolehtien.
Tärkeitä huomioita toipumisesta:
- Vain puoli päivää töitä ensimmäisen kuukauden ajan
- Varmista, että sinulla on aikaa ja voimia keskittyä kuntouttaviin harjoituksiin
- Huolehdi riittävästä unesta – päiväunetkin ovat suotavia
- Nauti jokaisesta päivästä ja elämänlaatua lisäävän uuden nivelestäsi
Polvi oli odotettua isompi työmaa kirurgille
Palaan vielä hetkeksi omaan tapaukseeni, koska lähtökohtani leikkaukseen ei ollut se perinteinen. Seuraava teksti on tarkoitettu ensi sijaisesti fysioterapeuteille ja muille alan ammattilaisille, mutta toki muutkin saavat siitä taustatietoa.
Kun sain leikkauskertomuksen luettavakseni sairaalassa, minun piti lukea se muutamaan kertaan läpi ennenkuin ymmärsin, että kaikki ei mennytkään niin kuin normaalissa leikkauksessa, jossa potilaalla ei ole aikaisempaa vammahistoriaa. Sen kyllä tiesin, että polven alueella on arpikudosta, mutta lähtötilanteenki oli paljon huonompi kuin odotin.
Avaus siis tehtiin vanhaan arpeen joka oli muodostunut kolmen leikkauksen seurauksena. Sen iho on hyvin ohut ja vanhan avauksen kohdalla erittäin tiukasti faskiatasoon arpeutunut. Avauksen tekeminen vei rutkasti aikaa, mutta ihon ja faskian irrotus lopulta onnistui taitavalta kirurgilta!
Polvinivelessä oli runsaasti osteofyyttejä eli luupiikkejä ja polvilumpio oli tiukka eikä sitä saatu käännettyä. Paljastui myös että aikanaan korjattu etummainen nivelside oli toimimaton ja kutistunut olemattomaksi.
Sääriluun yläpinta oli lasimainen ja kun siihen sovitettiin tekonivelen komponenttia, luuhun kiinnitetty metallihakanen piti ensin saada ulos. Se vaati kohtalaista vaivannäköä ja talttaamista. Lisäksi sääriluun vinoutunut asento piti vielä korjata sahaamalla. Kun se oli tehty, komponentit asetettiin paikalleen, haava suljettiin ja haava suljettiin metallihakasilla. Onneksi olin unessa kaiken tämän aikana.
Kaikki edellä kerrottu tarkoittaa, että joudun kiinnittämään tavallista enemmän huomiota arven elastisuuteen. Todennäköisesti polvilumpion alaosaan jää joustamatonta ihoa, mikä näkyy hyvin myös videoissa. Ei tästä ihan täydellistä tule mutta toimiva kyllä. Vastuu on minun, ei muiden.
Pysy siis kuulolla ja kanavalla. Elämänlaatuleikkaus jättää jälkeensä arpia, joita katsoessani muistan kiitollisena kulunutta sairasloma-aikaa. Tai ehkä kuvaavampi nimike tuolle kahdeksan viikon jaksolle on kuntoutusloma. Sain sen aikana keskittyä vain polven alueen lepoon, huoltoon ja harjoitteluun – ja iloita päivä päivältä paremmin toimivasta polvestani.
Lue, miten Jatta Elorinne kommentoi tätä blogia Vieraskynä-palstalla
17.4. Entäs se toinenkin polvi?
Kiitos bloginlukijat aktiivisuudesta ja tekonivelleikkauksiin ja -hoitoihin liittyvistä kysymyksistä! Se on sitä parasta vuorovaikutusta ja palautetta kirjoittajallekin. Samassa veneessä ollaan.
Simo Haapajärveltä odotteli vielä muutama viikko sitten polvileikkaustaan. Hän kommentoi:
Hei, Olipa mielenkiintosta lukia tarinasi nivelenvaihto-operaatiosta! Itellä on 6.4 tulossa oikian polvinivelen vaihto joka on eri tavoilla vaivannu n.40v.(olen 61v.) Jostakin syystä siinä ollu ropleemaa – tapaturmaa, kierukkavaivaa jne.. Nyt olen miettinyt, että miten mahtaa vasen polovi reakkoija kun oikia entrattaan. Siinäkin on kulumavikkaa. Se vihilloo kävellessä, mutta ei oo nii paha kuin oikia. Miten sinulla operoimaton jalaka? Kuitenni vissiin siinäkin lenkkoutta on kun toisessakin oli – vai liekkö? Itellä on molemmat jalat jossakin määrin”kierot”. Keväterveisin, Simo
Simon polvi on nyt vaihdettu ja toivottavasti saamme pian kuulla Simon uudetkin terveiset. Näin vastailin Simon aiempaan kysymykseen:
Hei ja kiitos kivasta ”murtehella” kirijootetusta viästistä 🙂
Joo, kyllä tässä itse kukin nyt vähän varautuu toisenkin polven operaatioon jollakin aikajänteellä. Kun se huonompi polvi leikataan ja siitä tulee parempi polvi ja se toinenkin voi nyt sanoa sopimuksensa irti. Tästäkin syystä harjoittelu on tärkeätä molemmille raajoille. Se harjoittelu on vähän niinku meidän työ tässä kypsässä iässä. Oman asiakaskokemukseni pohjalta voin sanoa, että hyvät tulee molemmista. Kunhan vain muistaa kunnioittaa itseään ja välillä huilata ja sitten taas reenata. Metsätöihinkin vielä päästään.
Itsekin olen polvinivelten kanssa vielä puolimatkassa ja kyselen välillä toiselta polveltani, että miten menee? Hyvin kuulemma menee tällä hetkellä. Mutta tiedän, että toinenkin polveni on ennemmin tai myöhemmin leikkausjonossa, kun sen ei enää tarvitse kantaa molempien polvien kuormaa – mutta ei ihan vielä.
Jatkan nyt vieläkin sinnikkäämmin harjoittelua ja pyrin pitämään lihaskuntoni hyvänä koko kehossa. Kokonaisvaltainen harjoittelu on tärkeätä niin mielelle kuin kehollekin. Ja välillä pitää muistaa levätä. Siihen on yksi oiva treenivinkki: ”Istu pöydälle siten, että molemmat jalat riippuvat vapaasti ja pääset heiluttamaan jalkoja. Nyt pöydällä istumiseesi on OMT fyssarin lupa” 🙂
Katso video:
28.1.2025 Miltä tuntuu nyt vuotta myöhemmin?
Tälle videolle olen koonnut yhteenvetoa niistä harjoituksista jota tein parin kuukauden aikana leikkauksen jälkeen. Näitä harjoituksia voi tehdä oman edistyksen mukaan ja sen mukaan, miten kipu sallii liikettä. Jos kipu ja turvotus vaivaavat, voi näitä harjoituksia tehdä hyvällä mielellä 3- 4 kk ajan.
Videoni julkaisu on viivästynyt jo puoli vuotta. Jotenkin se jäi pöytälaatikkoon unohtuen välillä kokonaan. Nyt kun tekonivelpotilaita on tullut vastaanotolle, harjoitusvideon tarve on tullut uudestaan esille.
Nyt on mennyt runsas vuosi siitä kun sain uuden oikean polven. Kun minulta kysytään, miten polvi jaksaa, vastaan että se on “tunnoton” eli en edes muista että polvessa on tekonivel.
Kuntosalilla voin havaita, että oikean alaraajan voima on silti edelleen vasenta heikompi, mutta eroa ei huomaa arjen touhuissa. Kesällä tuli pyöräiltyä 10-30 kilometrin lenkkejä ja nyt alkutalvesta olen päässyt hiihtämään sekä perinteisellä että luistelutyylillä. Nyt tammikuussa uskaltauduin kokeilemaan myös padelia. Kokeilu onnistui hyvin, ja nyt olen varannut itselleni vakiovuoron kevään ajaksi.
Olen jatkanut juoksumatolla jo viime vuoden keväällä aloittamaani kävelyä. Käyn harjoittelemassa kerran viikossa ja kävelen sekä etu- että takaperin yhteensä puolisen tuntia taukoineen, mikä riittää hyvin harjoituksen kestoksi. Juoksumatossani ei ole sähköä, joten olen voinut määrätä vastuksen ja nopeuden itse. Alussa kävely, nopea kävely ja lyhyt hölkkä tuntuivat todella raskailta, mutta parin kuukauden totuttelu riitti siihen, että harjoitus tuntui sopivalta.
Vastaanotolleni on tullut vuoden aikana fysioterapiaan hyvin eri lailla tekonivelleikkauksesta toipuvia polvi-ja lonkkapotilaita. Olen huomannut että harjoittelulla ja hyvällä lihaskunnolla ennen leikkausta on ollut iso merkitys toipumiselle. Itselleni ystävien ja läheisten antaman tuen merkitys on ollut valtava koko leikkauksen jälkeisen ajan. Elämä ja liike jatkuu täällä Järvepäässä hyvällä mielellä ja kivuttomaan tulevaisuuteen luottaen.
Arto Kojo